Rooma, ikuinen kaupunki, on täynnä toinen toistaan kiehtovampia nähtävyyksiä. Nämä 10 nähtävyyttä kuuluvat useimpien suosikkilistalle.
Rooma on kaupunki, josta jokainen löytää omat suosikkinsa. Jotkut nostavat suosikkikohteikseen aukioita ja kahviloita, toiset kirkkoja ja museoita, jotkut ovat kiinnostuneet vain arkeologisista nähtävyyksistä.
Roomassa riittääkin, mistä valita. Seuraavat kymmenen nähtävyyttä kuuluvat kuitenkin lähes jokaisen matkailijan ”pakollisiin” kohteisiin, jos kaupungissa ehtii viipyä edes viikon ajan.
Kolme ensimmäistä nähtävyyttä sijaitsevat lähekkäin, ja ne sopivatkin mainiosti yhden historiantäyteisen päivän ohjelmaksi.
Colosseum
Colosseum oli antiikin Rooman suurin amfiteatteri, jonne mahtui kerralla kymmeniätuhansia katsojia ihtailemaan gladiaattorinäytöksiä. Teatteri tunnettiin Roomassa nimellä Amphitheatrum Flavium eli Flaviusten amfiteatteri. Nykyisen nimensä se sai vasta myöhemmin todennäköisesti suuren kokonsa vuoksi.
Colosseumin rakentaminen aloitetttiin vuonna 72 keisari Neron palatsin alueelle. Valitettavasti Colosseum on kärsinyt vuosien saatossa pahoja vaurioita. Silti se on koko maailman tuntema Rooman symboli, joka jokaisen matkailijan on ehdotttomasti nähtävä Roomassa.
Osoite: Piazza del Colosseo, 1. Avoinna päivittäin 03.30-15.30.
Forum Romanum
Aivan Colosseumin vieressä sijaitsee Forum Romanum, joka on toinen ehdottoman keskeinen Rooman nähtävyys. Forum Romanum oli Rooman kaupungin poliittisen vallan keskus, jonne valta keskittyi jo satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua.
Forum Romanum -alueella sijaitsee lukuisia Rooman valtakunnan aikaisia raunioita: temppeleitä, basilika-rakennuksia ja kaksi riemukaarta. Näiden keskellä kulkee pyhä tie, via sacra, jonka kuluneita kiviä matkailijat pääsevät astelemaan vielä nykyäänkin.
Osoite: Via della Salara Vecchia, 5/6. Avoinna joka päivä 08.30 alkaen, suljetaan tuntia ennen auringonlaskua.
Capitolium
Forumin päädyssä kohoaa Capitolium-kukkula, italiaksi Campidoglio. Capitolium on yksi Rooman seitsemästä alkuperäisestä kukkulasta, ja sen laella sijaitsi koko Rooman valtakunnan tärkein temppeli: Juppiterin, Junon ja Minervan temppeli.
Nykyään Capitoliumilla sijaitsevat Capitoliumin museot tekevät siitä kulttuurimatkailijoille pakollisen kohteen. Museon kokoelmiin kuuluuu joukko tunnetuimpia antiikin ajan taideteoksia, joiden ansiosta museo on monen mielestä Vatikaanin museoita kiinnostavampi kohde.
Vaikka et haluaisi viettää muutamia tunteja näissä upeissa museoissa, kannattaa kukkulalle joka tapauksessa nousta ihailemaan Michelangelon suunnittelemaa aukoita, Marcus Aureliuksen ratsastajapatsasta ja Santa Maria in Aracoeli -kirkkoa.
Musei Capitolini, Piazza del Campidoglio, 1. Avoinna joka päivä 09.30-19.30.
Espanjalaiset portaat
Espanjalaiset portaat nousevat Piazza di Spagnan aukiolta Trinità dei Montin kirkolle. 138 askelmasta koostuva portaikko rakennettiin 1720-luvulla ranskalaisen Etienne Gueffier’n varoilla.
Oikeastaan portaita kiinnostavampi nähtävyys sijaitsee portaikon juurella: Pietro Berninin ja Gian Lorenzo Berninin suunnittelema laivanmuotoinen suihkulähde, jota voi ihailla portailla istuen.
Osoite: Piazza di Spagna. Avoinna ympäri vuorokauden.
Fontana di Trevi
Quirinalen alueella sijaitseva Fontana di Trevi on Rooman suurin ja tunnetuin suihkulähde. Vuonna 1762 valmistunut upea barokkiaikainen suihkulähde on varmasti yksi koko barokin hienoimpia taideteoksia.
Fontana di Trevistä ei kuitenkaan tullut taidehistoriallisen merkityksensä ansiosta maailmankuulu nähtävyys: siihen tarvittiin Federico Fellinin elokuva Ihana Elämä (La dolce vita), jossa Anita Ekberg kahlaa suihkulähteessä.
Nykyään tuhannet matkailijat heittävät kolikoita suihkulähteeseen, sillä uskomuksen mukaan tämä saa matkailijan palaamaan takaisin ikuiseen kaupunkiin. Niin tai näin, kolikot eivät mene hukkaan, sillä joka päivä kertyvät tuhannet eurot käytetään köyhien avustamiseen.
Osoite: Piazza di Trevi. Avoinna ympäri vuorokauden.
Pantheon
Pantheon on minulle tärkein Rooman nähtävyys: jokaisella Rooman matkallani olen aivan ensimmäisenä päivänä halunnut vierailla Pantheonissa. Nyt matkoja on kertynyt lähes kymmenen. Vaikka olen vieraillut Pantheonissa jo kymmeniä kertoja, kuuluu se edelleen pakolliseen matkaohjelmaan.
Marcus Vipsanius Agrippa rakennutti Pantheonin paikalle temppelin vuonna 27 eKr. Tämän temppelin arkkitehtuurista ei ole täyttä varmuutta. Tulipaloista kärsineen temppelin tilalle keisari Hadrianus rakennutti uuden Pantheonin vuosina 120-124. Nykyinen pyöreä, kupolikattoinen temppeli ovat peräisin tältä ajalta.
Rooman pakanalliset temppelit suljettiin viimeistään 500-luvulle tultaessa. Osa niistä löysi uuden käyttötarkoituksen: niinpä Pantheon muunnettiin 600-luvun alussa kristilliseksi kirkoksi.
Uudella ajalla Pantheoniin on haudattu useita Italian historian merkkihenkilöitä. Näitä tunnetuimpia ovat taiteilija Rafaello Santi ja Italian kuninkaat Umberto I ja Vittorio Emanuele II.
Osoite: Piazza della Rotonda. Avoinna ma-la 09.00-19.30, sunnuntaina 09.00-18.00.
Ara Pacis
Ara Pacis ei ole Colosseumin tai katakombien veroinen yleisömagneetti. Silti se on ehdottomasti yksi Rooman upeimpia nähtävyyksiä.
Ara Pacis Augustae on Rooman senaatin vuosina 13-9 eKr rakennuttama rauhanalttari. Se pystytettiin Rooman Marskentälle sen jälkeen, kun Augustus oli voittanut vastustajansa Hispaniassa ja Galliassa.
Upein reliefein koristeltu alttari tehtiin marmorista. Sitä ympäröi niiinikään marmorista hakattu aitaus, jonka friisit kuvaavat Rooman myyttistä historiaa ja vuoden 13 uhrikulkuetta. Kulkueessa on kuvattu itse Augustus lähimpiensä seurassa.
Ara Pacis -alttarin reliefeistä vain osa on alkuperäisiä, sillä osia alttarista on päätynyt eri maiden museoihin , kuten Pariisin Louvreen.
Osoite: Lungotevere in Augusta. Avoinna joka päivä 09.30-19.00.
Pietarinkirkko
Viikon matkalla useimmat ehtivät – tai jaksavat – vierailla vain muutamissa Rooman sadoista kirkoista. Ehdottomasti vierailun arvoinen on katolisen maailman pääkirkko Basilica di San Pietro in Vaticano eli Pietarinkirkko. Pietarinkirkko on roomalaisittain varsin nuori kirkko, sillä se rakennettiin pääosin 1600-luvulla. Samalla paikalla sijaitsi aikaisemmin vuonna 324 keisari Konstantinus Suuren rakennuttama kirkko.
Nykyisessä Pietarinkirkossa näet monien renessanssi- ja barokkitaiteilijoiden merkkiteoksia. Yhtenä kirkon arkkitehdeistä toimi Michelangelo, joka sai paavilta hyvin vapaat kädet toteuttaa kirkossa näkemyksiään. Seuraavan parin vuosisadan aikana monet muutkin taiteilijat jättivät kädenjälkensä kirkkoon: esimerkiksi pääalttarin yläpuolelle kohoava huikea alttarikatos on Gian Lorenzo Berninin suunnittelema.
Pohjoismaisen matkailijan kannattaa etsiä kirkosta myös katolilaisuuten kääntyneen Kristiina-kuningattaren muistomerkki. Ruotsin kuningatar nimittäin haudattiin Pietarinkirkkoon.
Osoite: Piazza San Pietro, 00120 Città del Vaticano, Vatikaani. Avoinna 07.00-19.00 (huhtikuusta syyskuuhun), 07.00-18.00 (lokakuusta maaliskuuhun).
Vatikaanin museot
Pietarinkirkosta on enää lyhyt matka Vatikaanin museoihin. Monet matkailijat vierailevat museoissa pelkästään päästäkseen tutustumaan Sikstuksen kappeliin tuhansien muiden turistien tapaan.
Sikstuksen kappeli on saanut nimensä paavi Sikstus VI:lta, joka rakennutti kappelin. Vuonna 1483 valmistuneen kappelin freskot tilattiin renessanssin tunnetuimmilta mestareilta: Botticellilta, Signorellilta, Peruginolta, Ghirlandaiolta ja myöhemmin vielä Michelangelolta.
Valitettavasti Sikstuksen kappelissa on yleensä valtava väentungos, ja vartijat patistavat matkailijoita jatkuvasti siirtymään eteenpäin. Kulttuurimatkailijan on siis turha kuvitella voivansa hiljentyä kappelin tarjoaman taide-elämyksen ääreen pidemmäksi aikaa.
Osoite: Viale Vaticano. Museoiden aukioloajat vaihtelevat vuoden mittaan; marraskuusta helmikuuhun arkisin 10.00-13.45, maaliskuusta lokakuuhun auki ma-pe 10.00-16.45 ja la 10.00-14.45. Kuukauden viimeinen sunnuntai maksuton sisäänpääsy 09.00-13.45.
Piazza Navona
Piazza Navona on kiehtova yhdistelmä antiikin Roomaa ja barokkia: muotonsa aukio saa keisari Domitianuksen rakennuttamasta kilpa-ajoradasta.
Aukiolla sijaitsee useita barokkipalatseja, upea Sant’Agnese in Agonen barokkikirkko, kolme barokkityylistä suihkulähdettä ja kaiken huippuna alunperin keisari Domitianuksen rakennuttamasta Isiksen temppelistä peräisin oleva obeliski.
Nykyään aukiolla on runsaasti matkamuistojen kaupustelijoita, karikatyyrien piirtäjiä ja muita matkailijoista elantonsa saavia pienyrittäjiä. Aukiolla sijaitsee myös toinen toistaan kalliimpia ravintoloita, jotka säästäväinen matkailija kiertää kaukaa.
Kuvat: Andy Hay, Joe Ross, David McSpadden, Sebastian Bergmann, Palko72, Bruno, Alessandro Capotondi, Joanna Penn ja Dennis Jarvis (Flickr.com, CC).