Hania on vauhdikas rantalomakohde, jonka suomalaiset ovat ottaneet omakseen. Varma auringonpaiste, hienot rannat ja vauhdikas yöelämä ovat tehneet siitä suositun lomakohteen.
Hania on Kreetan toiseksi suurin kaupunki, jossa asuu yli 100 000 asukasta. Kesäkuukausina kaupunki kasvaa tätä huomattavasti suuremmaksi, kun tuhannet turistit saapuvat päivittäin kaupunkiin nauttimaan ansaitusta kesälomastaan.
Varsinaisen Hanian kaupungin lisäksi Haniaksi kutsutaan usein myös laajempaa aluetta parinkymmenen kilometrin mittaisen lahden rannoilla. Alue on erityisesti pohjoismaisten turistien suosiossa.
Ihastuttava vanha kaupunki
Hanian vanha kaupunki on monen mielestä kaupungin paras osa. Kapeiden kujien täyttämä keskusta on vuosisatojen aikana muodostunut eri tyylien ja aikakausien mosaiikiksi.
Vanhan kaupungin viehättävien katujen ja kujien varrelta löydät lukuisia matkamuistoliikkeitä, vaatekauppoja ja paikallisia käsitöitä myyviä liikkeitä. Vanhaa kaupunkia pidetäänkin Kreetan kauneimpana kaupunkina!
Kaupungin sydämestä löydät myös vanhan venetsialaisen sataman. Monen muun Kreikan kaupungin tapaan venetsialaiset kauppiaat käyttivät Haniaa vuosisatojen ajan tukikohtanaan, kun he vaurastuivat käydessään kauppaa ympäri Välimerta.
Vanhan sataman alueelta löydät myös kaupungin vauhdikkaimmat yökerhot, baarit ja ravintolat. Suosituimmat menopaikat vaihtuvat tietysti lähes vuosittain, joten parhaat vinkit saat varmasti matkaoppaalta tai hotellisi henkilökunnalta.
Hanian nähtävyydet
Vaikka Hania tunnetaan lähinnä rantakohteena, tarjoaa kaupunki toki monia kiinnostavia historiallisia nähtävyyksiä. Kreikassa kun ollaan, näkyy vuosituhantinen historia monine valloittajineen niin kaupunkikuvassa kuin museoissakin.
Hanian arkeologinen museo sijaitsee vanhassa Fransiskus Assisilaisen konventissa. 1600-luvulla rakennettu roomalaiskatolinen konventti on toiminut myös moskeijana ja elokuvateatterina ennen arkeologisen museon perustamista.
Aptera sijaitsee viitisentoista kilometria Haniasta itään. Aptera tunnetaan jo yli kolmen vuosituhannen takaisista teksteistä. Toistaiseksi arkeologit ovat kaivaneet esiin vasta 300-luvulta eKr peräisin olevia raunioita!
Hanian rannat
Hanian alueella on monia suosittuja rantoja, joista osa on oikeastaan itsenäisiä rantalomakohteita. Näistä tunnetuimpia ja suosituimpia ovat:
- Agia Apostoli. Pyhien apostolien rannat ovat erityisesti paikallisten suosiossa. Pienet ja suojaisat rantapoukavat sopivat mainiosti myös lapsille. Lisäksi rantaa suojaavan niemen ansiosta uiminen on mahdollista usein silloinkin, kun se on muualla Haniassa kielletty.
- Platanias. Platanias on suosittu rantalomakohde, joka tunnetaan vauhdikkaasta yöelämästä ja mainiosta hiekkarannastaan. Osa Platanian rannasta on kivistä, joten kirkkaampana se sopii erityisesti snorklaukseen.
- Agia Marina. Agia Marina on suurimmaksi osaksi loiva. Täältä löydät paljon erilaisia vesiurheilumahdollisuuksia.
Ostokset ja hintataso
Haniassa on käyty kauppaa iät ja ajat. Niinpä matkailijat löytävät kaupungista paljon ostettavaa.
Perinteisiä Kreikan tuliaisia ovat tietenkin nahkaesineet, keramiikka, mausteet, oliivituotteet ja korut. Jos olet hyvän ruuan ystävä, voit ostaa kauppahallista tuomiseksi laadukkaita mausteita ja oliiviöljyä.
Vaatteita, kenkiä ja kosmetiikkaa taas löydät parhaiten Tzanakaki- ja Andreas Papandreou -katujen monista pienistä liikkeistä. Jälkimmäisen kadun varrelta löydät kaupungin kalleimmat merkkivaateliikkeet! Vanhan kaupungin alue on sekin hyvä alue tehdä ostoksia, vaikka turistikaupoissa voitkin joutua maksamaan hiukan turistilisää tuomisistasi. Nahkatuotteiden ostamiseen paras paikka on Skridlof-katu, jonka varrelle alan liikkeet ovat keskittyneet.
Muista myös ottaa kaupasta kuitti mukaasi. Kreetan veroviranomaiset ovat nykyään tarkkoja, ja ilman kuittia liikkeestä poistuvaa asiakasta voidaan sakottaa. Näin pyritään kitkemään syvään juurtunutta veronkiertoa.
Hanian kaupat ovat auki arkisin 08.30-13.30. Tiistaina, torstaina ja perjantaina kaupat pidetään auki myös illalla yhdeksään saakka. Turisti- ja matkamuistokaupat ovat kuitenkin usein avoinna aamusta iltakymmeneen saakka ilman taukoja.
Valmismatka on helpoin tapa lomailla Haniassa
Muiden suosittujen lomakohteiden tapaan valmismatka on helpoin ja tavallisesti myös halvin tapa matkustaa lomalle Haniaan. Useimmat suomalaiset matkanjärjestäjät järjestävät kesäkaudella matkoja Haniaan tai sen lähialueille, joten eri matkatoimistojen hintoja ja palvelutasoa kannattaa varmasti vertailla.
Äkkilähdöt
Kuvat: runner310, Psy2k, Romtomtom (Flickr.com).