Kaakkois-Aasiassa sijaitseva Burma eli Myanmar muistetaan tavallisimmin levottomasta politiikastaan ja kyseenalaisesta ihmisoikeustilanteestaan. Silti Myanmar on houkutteleva matkakohde.
Suljettu ja eksoottinen maa
Harva tietää Myanmarista juuri mitään. Silti maa on erittäin kiehtova matkakohde, joka sopii niin kulttuurimatkailijan, rantalomailijan kuin seikkalijankin kohteeksi. Palmurannoilla lekottelun ja Himalajan rinteiden välillä sijaitsee lukuisia pienempiä vuoristoja, kauniita laaksoja ja historiallisia kohteita. Silti muihin Kaakkois-Aasian maihin verrattuna Myanmarissa käy vain erittäin vähän matkailijoita.
Suuri osa Myanmarista on suljettu kokonaan ulkomaalaisilta matkailijoilta. Matkailijoille ”sallittuja” kaupunkeja ovat esimerkiksi Yangon, Mandalay ja Bagan. Suljetuille alueille haluavan seikkailumatkailijan on haettava tarkoitusta varten erityislupa, jota tuskin ehtii saada matkan aikana.
Myanmarin pääkaupunki Yangon (ent. Rangoon) on suuri, yli viiden miljoonan asukkaan kaupunki. Tai niin ainakin oletetaan, sillä kaupungin tarkka asukasluku on tuntematon. Yangonin kaupunkikuvassa näkyy niin paikallinen kulttuuriperintö kuin siirtomaa-ajan arkkitehtuurikin. Vaikutteita kaupunki on saanut britti-imperiumin lisäksi Kiinasta ja Intiasta.
Siirtomaa-ajan charmia huokuvasta kaupungista useimmat matkailijat haluavat kuitenkin jatkaa matkaansa muualle.
Kiehtova Bagan
Bagan sijaitsee Myanmarin keskiosissa, Ayeyearwady-joen varrella. Alueella on lukuisia 1000-1100-luvuilta peräisin olevia historiallisia ja arkeologisia kohteita, jotka tekevät alueella vierailusta ainutlaatuisen kokemuksen.
Baganin temppelit ja stupat vetävät vertoja paljon kuuluisammille Angkorin pyhäköille. Toisin kuin Angkorissa, täällä saat lisäksi ihailla buddhalaisen kulttuurin upeita muinaismuistoja vailla turistimassoja. Ota kuitenkin mukaasi hyvä opaskirja, sillä englanninkieliset opasteet ovat täällä harvinaisia.
Ngapali
Myanmar sopii myös rantalomakohteeksi: Ngapali ja Ngwe Saung ovat hienoja hiekkarantoja, joissa vesi on kirkasta eikä massaturismi häiritse rauhaasi. Siksi Myanmar sopiikin niille matkailijoille, joille Thaimaan lomarannat ovat jo aivan liian levottomia.
Ngapalissa voit nauttia myös erinomaisesta ruuasta. Lähes kaikki alueen ravintolat tarjoavet erinomaisia kala- ja äyriäisaterioita. Paikallisten ruokien lisäksi tarjolla on usein myös thaimaalaisia ja kiinalaisia ruokalajeja.
Matkat ja lennot
Aikaisemmin vain pienet, räätälöityjä matkoja järjestävät toimistot ovat vieneet matkailijoita Myanmariin. Tänä talvena Myanmar on ensimmäistä kertaa suuren valmismatkajärjestäjän matkaohjelmassa, kun Finnmatkat on ottanut maan ohjelmaansa.
Kuvat: Nicholas Kenrick & Go-Myanmar (Wikimedia).